Napsusormi

Napsusormi on tavallinen vaiva Suomessa, ja se ilmestyy usein lähestulkoon tyhjästä. Se on tila, joka vaikuttaa sormien jänteisiin ja tekee sormien taivuttamisen vaikeaksi – tai jopa mahdottomaksi.

Tyypillisesti napsusormen saamisen riski liittyy ikään, koska sen ilmaantumisen riski kasvaa ikääntyessä. Kuitenkin myös lapset ja nuoret aikuiset kärsivät siitä ajoittain. Tämän teoksen avulla voit oppia lisää napsusormen takana olevista tekijöistä ja saada tietoa liittyen sen hoitoon ja vinkkejä parhaan mahdollisen avun saamiseen, jos joudut kärsimään vaivasta tulevaisuudessa.

Mikä on napsusormi?

Jos koet kipua, ärsytystä, tulehdusta tai turvotusta jänteessäsi sormen tyvessä tai huomaat, että sormesi ei suoristu, on mahdollista, että sinulla on napsusormi. Sormi voi pahimmassa tapauksessa lukittua taivutettuun asentoon. Ensinnäkin vaiva aiheuttaa kipua ja ärsytystä sormissa ja käsissä. Toiseksi se saa sormesi lukkiutumaan hankalaan asentoon, mikä vaikeuttaa sormen liikuttamista. Tämä tapahtuu, kun sormen jänne on turvonnut eikä liiku sujuvasti jännetupen sisällä.

Kun sormien jänteet ovat puristuksissa, on sormia haastavaa liikuttaa jänteen tarttuessa jännetuppiin, mikä saa sormet lukkiutumaan. Sormea liikuttaessa voi kuulla kevyen “poksahduksen”, joka lähtee sormestasi silloin, kun jänne lähtee liikkeelle tupen sisällä.

Napsusormen englanninkielinen nimi “trigger finger” tulee asennosta, johon käsi luonnollisesti jää silloin, kun sormen liikkuvuus hankaloituu. Se näyttää melkein siltä, ​​että olisit saanut kätesi revolveriin – asento on kuin vanhan westernin eli lännenelokuvan näyttelijällä.

Lähde: Askelterveyteen

Person with bad wrist pain wearing a brace

Napsusormen oireet

Napsusormen tavanomaisimmat oireet ovat arkuuden tai kivun kokeminen käsissä ja sormissa, joka ilmaantuu taivuttaessa ja venyttäessä vahingoittunutta sormea. Esimerkiksi keskisormen nivelen kipu tai kipeä nimetön sormi ovat indikaattoreita siitä, että saatat kärsiä napsusormesta. Joissakin tapauksissa saatat jopa kuulla naksahdusäänen sormen jänteestä, kun se liikkuu jännetupessa. Alta löydät täydellisen luettelon napsusormeen liittyvistä oireista.

Kipu: Napsusormi alkaa tyypillisesti epämukavasta tunteesta sormen tyvestä, jossa se liittyy kämmeneen. Kipu ja arkuus lisääntyvät usein, jos vaiva jää hoitamatta ja oireet voi huomata liikkeen yhteydessä. Kun lepää, se ei välttämättä satu. Ajan myötä lisääntynyt nesteen tuotanto jännetupessa lisää painetta, ja kipua esiintyy lopulta myös silloin, kun vahingoittunutta sormea ​​ei käytetä.

Turvotus: Jänteen ja sen ympäröivä kudoksen paksuuntumisen lisäksi voi ilmetä kyhmyjä, jotka voivat johtua jänteen turvotuksesta tai nestetäytteisen kystan kehittymisestä.

Office worker sitting at the computer with bad hand pain

Jäykkyys tai liikkuvuuden heikentyminen: Napsusormi voi tarkoittaa, että sormea ​​ei pysty taivuttamaan tai että sormi taipuu ainoastaan avusteisesti. Tämä on yleisintä kroonisissa tapauksissa, jotka ovat jääneet hoitamatta ja napsusormen oireilun vuoksi sormea ei pysty enää suoristamaan ilman apukeinoja. Jotkut sairaudesta kärsivät ihmiset tuntevat kipua yrittäessään suoristaa sormea.

Oireet: Sen lisäksi että sormi ei suoristu, voi napsusormi aiheuttaa epänormaaleja poksahtelu- tai lukitustuntemuksia. Tällaisia ​​outoja ilmiöitä esiintyy sormea ​​taivutettaessa tai suoristaessa tai molemmissa tapauksissa.
Varhaiset oireet voivat olla lievästi epämukavia, mutta hoitamattomana vaivasta voi tulla hyvinkin kivulias.

Lähde: Mehiläinen, Terveysportti&Terveyskirjasto

white blank photo

Mikä aiheuttaa napsusormen?

Käden jänteitä ympäröi osittain tuppi, jonka tarkoituksena on edesauttaa jänteen liukumista luun päällä. Kun sormen jännetuppi ärtyy tai tulehtuu, se häiritsee liukuliikettä tupen sisällä. Ympäröivä kudos turpoaa ja tuppi paksunee ajan kuluessa, joka haittaa liikkuvuutta.

Vaikka napsusormen erityisiä syitä on vaikea nimetä, tiettyjä riskitekijöitä kannattaa pitää silmällä. Ensinnäkin toistuvat liikkeet, kuten tarttuminen, aiheuttavat ahtaumia, jotka lisäävät jänteen ärsytystä tai tulehdusta. Tällaiset toiminnot johtuvat tyypillisesti ammateista tai harrastuksista, joissa tehdään samoja liikkeitä päivittäin – kuten esimerkiksi tietokonetyössä. Sen vuoksi tietokonetyöskentely voi aiheuttaa sormikipua.

Toiseksi tiettyihin terveysongelmiin, kuten reumaan ja diabetekseen, liittyy suurempi riski saada napsusormi – jopa useisiin sormiin samaan aikaan. Näissä erityisissä tapauksissa saatat tarvita erilaisia hoitomuotoja, jotka soveltuvat juuri kyseisten terveysongelmien hoitoon.

Riskitekijä on aiemmin mainittujen sairauksien sekä iän lisäksi myös sukupuoli, sillä naisilla jännetuppitulehduksiin kuuluva napsusormi on tavanomaisempi kuin miehillä.

Lähde:  Terveyskirjasto & Duodecimlehti

white blank photo

Napsusormen hoito

Jos sormesi on lukkiutunut, voit suoristaa sormea ​​avusteisesti käyttämällä apuna toista kättäsi sekä pöytälevyä tai vastaavaa – ne voivat tarpeen tullen toimia apuvälineinä, jos sormi ei suoristu. Tällä on kuitenkin vain lyhytaikainen vaikutus, sillä napsusormeen ei varsinaisesti ole liikkuvuusharjoituksia, joita voisi käyttää vaivan hoitoon.

Joissakin tapauksissa käy niin, että napsusormi katoaa itsestään lepäämällä, mutta on epäselvää, kuinka todennäköistä se on. Siksi sitä tyypillisesti hoidetaan rasitusta välttämällä, siteillä sekä lastoittamalla, lääkeruiskehoidoilla (kuten kortikosteroidi-injektiolla) tai leikkauksella. Lastoittaminen toimii niin, että sormi kääritään siteellä kiinni lastaan ja näin vähennetään sormen liikettä, joka mahdollistaa paranemisen. Tämä tarjoaa sormelle mahdollisuuden levätä, ja sormella on mahdollisuus parantua itsestään.

Yleisin hoito tapahtuu tulehduskipulääkkeillä. Tavoitteena tässä on lievittää sormen jännettä ympäröivään kudokseen asettunutta ärsytystä liukumaan uudelleen ilman vaikeuksia jännetupen sisällä. Tämän hoitomuodon arvioidaan olevan tehokas yhdessä rasituksen minimoinnin kanssa, joten sitä pidetään siksi myös yhtenä suositeltuna hoitomuotona.

A dark haired man with glasses looking into the camera with a big smile

Jos aiemmat hoitovaihtoehdot eivät poista kipua, voidaan aina turvautua leikkaukseen viimeisenä keinona, jos oireet ovat voimakkaita tai hyvin pitkäkestoisia, eivätkä perinteiset hoitokeinot vaikuta oireisiin purevan. Napsusormen leikkaus on kuitenkin viimeinen hoitokeino, sillä leikkauksen jälkeen toipumisaika on useita viikkoja ja leikkaushoidossa on lisäksi aina komplikaatiomahdollisuus.

Lapsilla todettuun napsusormeen pyritään ensisijaisesti käyttämään hellävaraisempia hoitovaihtoehtoja:
– Lapsen napsusormi todetaan useimmiten peukalossa ja se paranee usein muutaman vuoden aikana itsestään
– Fysioterapia ja toimintaterapia tuottavat usein onnistuneen tuloksen ja se voidaan yhdistää lastoittamiseen
– Jos sormi ei kuitenkaan parane, voi napsusormen leikkaus olla aiheellinen

Lähde:  Duodecimlehti.fi & Terveyskyla.fi

white blank photo

Napsusormi ja RSI

Vaikka napsusormen perimmäisen syyn jäljittäminen voi olla haastavaa, se voi kuitenkin olla paljon yksinkertaisempaa kuin muiden toistuvien rasitusvammojen (RSI) aiheuttajan tunnistaminen. Muihin rasitusvammoihin voivat kuulua esimerkiksi tenniskyynärpää ja rannekanavan oireyhtymä. Kuten tiedämme, jännetulehdus tulee usein toistuvista liikkeistä, joten ei pitäisi olla yllätys, että voit saada sormen jännetulehduksen tietokoneen hiiren käytöstä. Tyypillisesti etu- tai keskisormi ovat vaarassa ylirasittua hiiren käytön seurauksena, mutta napsusormi voi ilmaantua myös muihin sormiin.

Kuinka ehkäistä napsusormea?

Kuten aiemmin mainittiin, napsusormi on yleinen vaiva Suomessa, ja sitä esiintyy useammin iän myötä. Onneksi sitä tavataan vain harvoin lapsilla, nuorilla ja nuorilla aikuisilla.

Vaivaan sairastumista voi olla vaikea estää kokonaan, koska ei voida määrittää vain yhtä erityisiä syytä vaivan ilmaantumiselle. Toistuvien liikkeiden on kuitenkin todistettu aiheuttavan rasitusta ja tulehdustiloja. Jos sinulla on työ, jossa käytät käsiäsi koko päivän tai työskentelet käyttäen näppäimistöä tai tietokoneen hiirtä, varmista, että sinulla on ergonomisesti asianmukaiset varusteet, jotka antavat sinulle oikean tuen.

Lisäksi voi olla aiheellista asettaa oireilevaan sormeen lasta, joka auttaa lievittämään kipua ja saattaa nopeuttaa paranemista. Tämän tyyppistä lastaa voidaan käyttää kaikkiin sormiin – mutta jos sinulla on haasteita napsusormen kanssa peukalossa, voit sen sijaan käyttää joustavaa sidettä, joka antaa sopivasti liikkumavaraa samalla mahdollistaen sormen tarvitseman levon.

Man in blue shirt working with a RollerMouse Red from his home office

Kuinka ennaltaehkäistä rasitusta arjessa?

Vähentämällä sormien rasitusta voit huomata, että napsusormeen liittyvät kiputilat sekä epämukavuuden tunne lievittyvät. Epäiletkö, että tila on saattanut aiheutua työstäsi tietokoneen hiiren kanssa? Saattaa olla hyvä idea muuttaa työskentelytapojasi hellemmiksi käsillesi ja sormillesi.

Täällä voit vaihtaa vanhan hiiresi ergonomisempaan hiireen, joka vähentää käsiesi ja sormiesi rasitusta sallimalla molempien käsien käytön työssä ja vähentämällä hiiren napsautusten määrää.

Lue lisää yleisergonomiasta täältä.

white blank photo