Vakavat niskakivut pakottivat Monan sairaslomalle

Mona Östmanin asiakaskuntaa ovat ruotsalaiset suuryritykset. Hän istuu koko päivän tietokoneella hoitamassa sopimusasioita, hankintaa, toimituksia, tuotetietoasioita ja sen sellaista. PC-maailmassa alustat ja osat korvataan usein uusilla, joten Monan on pysyteltävä ajan tasalla voidakseen tarjota asiakkaille parhaan mahdollisen kokonaisratkaisun.

Mona Östman

Internt Salg

Lenovo

RollerMouse auttoi taistelussa ankaria niskakipuja vastaan

Siksi Lenovolle ei ollutkaan mikään ongelma hankkia Monalle RollerMouse-hiirtä hänen aloittaessaan yrityksessä seitsemän vuotta sitten. Tuolloin hän oli käyttänyt sellaista jo kolme vuotta edellisessä työpaikassaan: ”Työskentelin jonkin aikaa ilman RollerMouse-hiirtä. Ei mennyt kuin kolme viikkoa, kun kivut alkoivat.” Mona Östmanin ongelmat alkoivat vähitellen niskassa tuntuvana särkynä, joka levisi hartioihin. Hän käytti kipulääkkeitä, mutta kun alue tulehtui, hänen oli lopetettava työnteko: ”Lihakseni olivat kuin tulessa niskasta aina hartioihin saakka.”

Kipu palasi viikossa

Mona jäi kahden viikon sairaslomalle, jonka aikana hän teki harjoitteita ja kävi hieronnassa. Hänen palattuaan työpaikalle myös kipu palasi viikossa. Silloin joku ehdotti RollerMouse-hiiren kokeilemista. Kesti viikon, ennen kuin Mona oppi laitteen käytön ja tottui siihen: ”Ensimmäisen viikon jälkeen olin vähällä luovuttaa. Tapa käyttää hiirtä on niin syvään juurtunut. Toisen viikon jälkeen ylsin samaan nopeuteen RollerMouse-hiirellä. Ja kipu oli hävinnyt kokonaan.”

” Käsivartta ei tarvitse siirtää sivulle tarttuakseen hiireen. Kaikki toiminnot ovat suoraan edessäni, ja pääsen siirtymään haluamaani kohtaan pienin liikkein. Etäisyys kaikkeen tarvittavaan on lyhentynyt, mikä todella tehostaa työskentelyäni ”

Kaikki on sijoitettu keskitetysti

Mona Östmanin käsityksen mukaan suuri ero tavalliseen hiireen nähden on se, että RollerMouse-hiiressä kaikki on sijoitettu keskitetysti näppäimistöön ja näyttöön nähden, mikä parantaa työskentelyasentoa ja nopeuttaa työtä: ”Käsivartta ei tarvitse siirtää sivulle tarttuakseen hiireen. Kaikki toiminnot ovat suoraan edessäni, ja pääsen siirtymään haluamaani kohtaan pienin liikkein. Etäisyys kaikkeen tarvittavaan on lyhentynyt, mikä todella tehostaa työskentelyäni. RollerMouse on tuottava työväline, jolla on suuri merkitys – ei pelkästään kiva kapine. Jokaisen kivuista kärsivän kannattaisi kokeilla sitä. Työntekoon ei pitäisi tarvita kipulääkkeitä,” Mona Östman sanoo.

Tietoa Lenovosta

”Lenovon vahvuus on se, että olemme globaali yhtiö, joka pystyy toimittamaan standardisoituja ratkaisuja kaikkialle maailmaan. Päätuotteemme on PC: emme keskity ergonomiatuotteiden kaltaisiin kustomoituihin lisävarusteisiin.”

Lenovo perustettiin Pekingissä vuonna 1984 Legend-nimisenä. Vuonna 2005 yritys osti IBM:n PC-osaston ja on nykyään maailman johtava PC:iden ja niiden lisävarusteiden valmistaja. Palvelinten ja älypuhelinten alueella yritys on maailman kolmanneksi suurin. Yhtiön liikevaihto on 47 miljardia dollaria, ja sillä on yli 57 000 työntekijää 60 eri maassa.

Kokeile maksutta 14 päivän

Kokeile ergonomista hiirtä joka ehkäisee ja vähentää kiputiloja niskassa, hartioissa ja käsissä.
Valitse RollerMouse Red, Free3 ja Pro3.

Del denne case story

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email
Close Menu