Työpaikalle palaaminen: Odotukset ja todellisuus

Corworkers at the office

published

Yhä useammat ovat palaamassa takaisin työpaikoille pitkän etätyöjakson jälkeen. Toimistoon palaaminen voi kuitenkin olla vaikeaa, vaikka oletkin ehkä kaivannut työkavereitasi. 

Nyt arki on palaamassa vauhdilla, ja voi olla jopa hiukan ahdistavaa hypätä yhtäkkiä verkkareista takaisin työasuun, joka on saanut kerätä kaapissa pölyä. Onneksi et ole ainoa, joka tuntee näin.

Kannattaa muistaa, että myös työkaverisi ovat tehneet etätyötä ja istuneet kotona sohvalla verkkareissa, pitäneet pyjamabileitä Zoomissa ja kärsineet huonon työskentelyasennon aiheuttamista niskakivuista.

Lue myös tämä: Ehkäise rannekipuja toimistotyössä

Monet heistä todennäköisesti miettivät juuri nyt samoja asioita. Jotta työpaikalle palaaminen olisi mahdollisimman sujuvaa, on hyvä miettiä hiukan omia odotuksiaan ja toiveitaan. Näin voit itse vaikuttaa siihen, millä tavalla palaat toimistoon – olipa se sitten täysipäiväisesti tai pariksi päiväksi viikossa.

Lue myös tämä: Näin voit varmistaa, että toimistoon paluu sujuu hyvin

5 vinkkiä työpaikalle palaamiseen

1. On täysin luonnollista olla huolissaan muutoksesta, mutta huolen syitä on tärkeää käsitellä. Sen vuoksi voi olla hyvä pysähtyä huolen ilmaantuessa, jotta voit pohtia niiden syitä sekä sitä, kuinka aiheellisia ne ovat.

2. Keskustele esihenkilösi kanssa, jos työpaikalle palaaminen tuntuu vaikealta. Yhdessä voitte määrittää puitteet työllesi ja suunnitella, miten paluu tapahtuu.

3. Mieti valmiiksi ehdotuksia siihen, millainen työpaikalle palaaminen sinulle sopisi parhaiten. Asiat helpottuvat, kun kommunikaatio esihenkilön kanssa on toimivaa ja avointa.

4. Muista pitää taukoja päivän aikana, jolloin saat mahdollisuuden palautua henkisesti ja fyysisesti.

5. Tunnusta ja hyväksy, että me kaikki reagoimme eri tavalla koronaan, ja keskustelkaa asiasta työyhteisössä. Jotkut työntekijöistä ovat ehkä muita huolestuneempia, ja se on täysin luonnollista.

Kaikki mitä sinun tulee tietää ergonomiasta

Hyvä työyhteisö   

Yksi työpaikalle palaamisen ongelmista on, että arkemme – ja ehkä myös työn ja vapaa-ajan tasapaino – muuttuvat jälleen kerran. Sen vuoksi on keskusteltava esihenkilön lisäksi myös työkavereiden kanssa, jotta saatte jälleen luotua hyvän työilmapiirin.

Jotta alku sujuisi hyvin, on tärkeää keskustella yhdessä siitä, millaista etätyön tekeminen on ollut ja millaista työ on jatkossa.

Kaikki työkaverisi ovat myös olleet etätöissä ja pohtineet todennäköisesti sitä, miten heidän työelämäänsä voisi parantaa. Vaikka olemmekin kaivanneet toisten ihmisten seuraa, ilmaista kahvia, aina saatavilla olevia kuulakärkikyniä ja toimivaa tulostinta, toimistotyö voi tarkoittaa myös keskeytyksiä, joustamattomia työaikoja, jotka hankaloittavat työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista, sekä tietysti työmatkoja. 

Toimisto kutsuu, ja hiukan valmistautumalla paluu sujuu hyvin.